1 Macc 6

Antiokus Epifanes kuolee Persiassa asetettuaan valtionhoitajaksi Filippuksen. Juudas piirittää Jerusalemin linnaa. Antiokus Eupator voittaa hänet, mutta tekee vihdoin juutalaisten kanssa rauhan.

1Kulkiessaan ylämaakuntain läpi kuningas Antiokus sai kuulla, että Persiassa oli Elymais niminen kaupunki, joka oli kuuluisa rikkaudesta, hopeasta ja kullasta. 2ja että sen pyhäkkö oli ylen rikas ja että siellä oli kultaisia asuja, haarniskoja ja aseita, jotka Makedonian kuningas Aleksander, Filippuksen poika, joka oli helleenien ensimmäinen kuningas, oli sinne jättänyt. 3Hän meni ja koetti valloittaa kaupungin ryöstääksensä sen, mutta hän ei voinut, sillä asia oli tullut kaupungin asukkaiden tietoon. 4He nousivat häntä vastaan taisteluun, ja hänen täytyi paeta, ja hän lähti sieltä perin masentuneena ja kääntyi takaisin mennäkseen Babyloniin. 5Silloin tuli sanansaattaja hänen tykönsä Persiaan ilmottaen, että ne sotajoukot, jotka olivat lähteneet Juudan maahan, oli lyöty pakoon; 6että Lysias oli lähtenyt sinne vahvan sotajoukon etunenässä, mutta että juutalaiset olivat lyöneet hänet pakoon ja tulleet entistä voimakkaammiksi saatuaan voittamiltaan sotajoukoilta aseita. 7He olivat myös hävittäneet kauhistuksen, jonka hän oli pystyttänyt Jerusalemin alttarille ja ympäröineet pyhäkön korkeilla muureilla entisensä kaltaiseksi; samoin he olivat tehneet hänen kaupungilleen Beetsuurille. 8Kun kuningas oli kuullut tämän kertomuksen, niin hän hämmästyi ja tuli kovin järkytetyksi; hän joutui vuoteenomaksi ja sairastui mielikarvaudesta, koska ei ollut käynyt, niinkuin hän oli tahtonut. 9Ja hänen oli oltava vuoteessa kauan aikaa, sillä suuri mielikarvaus valtasi hänet yhä uudelleen. Kun hän arveli pian kuolevansa, 10niin hän kutsui tykönsä kaikki ystävänsä ja sanoi heille: Uni pakenee silmistäni, ja mieleni on murheen masentama. 11Minä olen ajatellut itsekseni: Mihin ahdinkoon olenkaan joutunut, ja kuinka suuri onkaan kurimus, jonka kuilussa nyt olen, minä, joka kuitenkin olin lempeä ja rakastettu käyttäessäni valtaani! 12Mutta nyt minä muistan sen pahan, mitä tein Jerusalemissa, kuinka minä otin kaikki siellä olevat hopeaiset ja kultaiset astiat ja lähetin sotaväkeä ilman syytä tuhoamaan Juudan asukkaat. 13Minä ymmärrän, että sentähden minua on kohdannut tämä onnettomuus, ja katso, minä kuolen suureen suruun vieraassa maassa. 14Sitten hän kutsui Filippuksen, yhden ystävistään, ja asetti hänet koko valtakuntansa hoitajaksi. 15Ja hän antoi hänelle kruununsa, vaippansa ja sormuksensa, että hän ohjaisi hänen poikaansa Antiokusta ja kasvattaisi hänet hallitsijaksi. 16Ja kuningas Antiokus kuoli siellä vuonna 149. 17Kun Lysias sai tietää, että kuningas oli kuollut, asetti hän kuninkaaksi hänen sijaansa hänen poikansa Antiokuksen, jota hän oli kasvattanut hänen nuoruudessaan, ja antoi hänelle nimen Eupator. 18Mutta linnassa-olijat estivät israelilaisia pääsemästä miltään puolelta pyhäkköön ja koettivat yhä aikaansaada vahinkoa ja tukea pakanoilta. 19Juudas ajatteli silloin heidän tuhoamistaan ja kutsui koko kansan piirittämään heitä. 20Ja he kokoontuivat kaikki ja piirittivät heitä vuonna 150; ja hän teetti heitä vastaan heitto- ja piirityskoneita. 21Mutta muutamat heistä pääsivät pois piirityksestä, ja heihin liittyi eräitä jumalattomia israelilaisia. 22He lähtivät kuninkaan tykö ja sanoivat: Kuinka kauan olet käymättä tuomiolle etkä kosta veljiemme puolesta? 23Me olimme auliit palvelemaan sinun isääsi ja vaeltamaan hänen käskyjensä mukaan ja noudattamaan hänen säädöksiään. 24Sentähden meidän kansalaisemme kävivät meille vihamielisiksi; kuka ikinä meistä tavattiin, se tapettiin, ja meidän omaisuutemme ryöstettiin. 25Eivätkä he nostaneet kättään vain meitä vastaan, vaan myös kaikkia naapureitansa vastaan. 26Ja katso, nyt he ovat leiriytyneet Jerusalemin linnaa vastaan, valloittaaksensa sen; ja he ovat linnoittaneet pyhäkön ja Beetsuurin. 27Jollet nyt kiiruusti ennätä ennen heitä, niin he tekevät vielä pahempaa, etkä sinä enää kykene heitä hillitsemään. 28Sen kuullessaan kuningas vihastui. Ja hän kokosi kaikki ystävänsä, jalkaväkensä päälliköt ja ne, jotka johtivat ratsuväkeä. 29Myöskin muista valtakunnista ja meren saarilta tuli hänen tykönsä palkkasotureita. 30Hänen sotaväkensä lukumäärä oli satatuhatta miestä jalkaväkeä ja kaksikymmentä tuhatta ratsumiestä sekä kolmekymmentä kaksi sotaan opetettua norsua. 31He samosivat Idumean läpi ja leiriytyivät vastapäätä Beetsuuria; he taistelivat pitkän aikaa ja valmistivat piirityskoneita. Mutta piiritetyt hyökkäsivät ulos ja polttivat ne tulella sotien miehuullisesti. 32Mutta Juudas lähti liikkeelle Jerusalemin linnasta ja leiriytyi Beetsakarian läheisyyteen, vastapäätä kuninkaan leiriä. 33Ja varhain aamulla kuningas antoi sotajoukkonsa, joka oli täynnä hyökkäysintoa, lähteä liikkeelle Beetsakarian suuntaan. Ja joukot asetettiin valmiiksi taistelujärjestykseen ja puhallettiin pasunoihin. 34Norsujen eteen pantiin punaista viinirypäle- ja metsäviikunamehua niiden kiihottamiseksi taisteluun. 35Sitten eläimet jaettiin eri sotilasosastoille, ja jokaista norsua kohden tuli tuhat miestä jalkaväkeä, jotka olivat pukeutuneet rengaspanssariin ja joilla oli päässä vaskiset kypärit; vielä oli jokaista eläintä kohden jaettu viisisataaa valioratsumiestä. 36Nämä olivat jo ennakolta aina siellä, missä eläinkin oli; ja minne se meni, menivät nekin mukana eivätkä eronneet siitä. 37Ja jokaisen eläimen selässä oli vahva ja suojattu puutorni, joka oli sidottu sen selkään erityisillä laitteilla, ja joka tornissa oli kolmekymmentä kaksi miestä, jotka siitä käsin taistelivat, sekä eläimen ohjaaja. 38Muu ratsuväki asetettiin kummallekin puolelle, sotajoukon molemmille sivustoille, häiritsemään vihollista ja suojaamaan taistelurivejä. 39Kun aurinko paistoi kultaisiin ja vaskisiin kilpiin, niin loistivat niistä vuoret ja leimusivat niinkuin tulisoihdut. 40Osa kuninkaan sotajoukkoa levittäytyi vuorenhuipulle, osa tasangolle; ja ne tulivat esiin varmasti ja hyvässä järjestyksessä. 41Ja kaikki vapisivat kuullessaan heidän joukkojensa pauhinan ja heidän askeltensa töminän ja aseiden kalskeen, sillä sotajoukko oli ylen suuri ja vahva. 42Mutta Juudas lähestyi sotajoukkoinensa ryhtyäkseen taisteluun, ja silloin kaatui kuninkaan sotajoukosta kuusisataa miestä. 43Kun Eleasar Avaran huomasi erään norsun, joka oli panssaroitu kuninkaallisella panssarilla ja kaikkia muita suurempi, ja kun näytti siltä, että kuningas oli sen selässä, 44niin hän antoi itsensä alttiiksi pelastaaksensa kansansa ja hankkiaksensa itsellensä ikuisen nimen: 45hän kiiruhti rohkeasti sitä vastaan taistelurivistön keskelle ja löi kuoliaaksi oikealta ja vasemmalta, niin että vihollinen hajautui eläimen luota kummallekin puolelle. 46Sitten hän ryömi norsun alle, iski sitä vatsaan ja tappoi sen, ja kun se kaatui maahan, jäi sen alle ja kuoli siihen. 47Mutta kun Juudaan miehet näkivät miten vahva ja ripeäliikkeinen kuninkaan sotajoukko oli, niin he väistyivät sen edestä. 48Kuninkaan sotajoukko lähti nyt ylös Jerusalemiin asettuakseen juutalaisia vastaan, ja kuningas leiriytyi Juudeaa ja Siionin vuorta vastaan. 49Mutta Beetsuurissa olevien kanssa hän teki rauhan. Heidän täytyi lähteä kaupungista, sillä heillä ei ollut siellä elintarpeita voidakseen kestää piiritystä; maassa oli näet silloin sapattivuosi. 50Ja kuningas valloitti Beetsuurin ja pani sinne varusväen sitä puolustamaan. 51Sitten hän piiritti pyhäkköä kauan aikaa ja asetti sen edustalle heitto- ja piirityskoneita, tulenheittäjiä, kivenheittäjiä ja skorpioneja nuolien ampumista varten sekä linkoja. 52Mutta piiritetytkin tekivät puolustuslaitteita vihollisen laitteita vastaan ja pitivät kauan puoliaan. 53Mutta heillä ei ollut elintarpeita varastoissa, koska se oli seitsemäs vuosi, ja ne, jotka olivat pelastuneet Juudeaan pakanain käsistä, olivat syöneet loputkin varastoista. 54Senvuoksi jäi pyhäkköön vain muutamia miehiä, sillä nälkä voitti heidät, niin että he hajautuivat kukin omalle paikkakunalleen. 55Kun Lysias kuuli, että Filippus, jonka kuningas Antiokus vielä eläessään oli asettanut kasvattamaan poikaansa Antiokusta kuninkaaksi, 56oli palannut Persiasta ja Meediasta niiden joukkojen etunenässä, jotka olivat menneet sinne kuninkaan kanssa, ja että hän koetti saada käsiinsä hallitusvallan, 57niin hän hetikohta oli taipuvainen lähtemään pois, ja hän sanoi kuninkaalle ja sotaväen päälliköille ja miehistölle: Me tulemme päivä päivältä heikommiksi, meidän ruokavaramme ovat vähäiset, ja paikka, jota piiritämme, on lujasti linnoitettu; sitäpaitsi on velvollisuutemme huolehtia valtakunnasta. 58Tehkäämme siis noiden miesten kanssa sovinto ja solmikaamme heidän kanssaan rauha ja koko heidän kansansa kanssa. 59Sallikaamme heidän vaeltaa omien säädöstensä mukaan niinkuin ennenkin; sillä juuri noiden säädöstensä tähden, jotka me olemme kumonneet, he ovat kiukustuneet ja tehneet kaiken tämän. 60Tämä puhe miellytti kuningasta ja sotapäälliköitä, ja hän lähetti lähetystön heidän tykönsä tarjoamaan rauhaa, ja he suostuivat siihen. 61Ja kun kuningas ja päälliköt olivat valalla vakuuttaneet heille ehdot, lähtivät he ulos linnoituksesta, 62ja kuningas meni Siionin vuorelle; mutta kun hän näki, miten lujasti paikka oli linnoitettu, rikkoi hän vannomansa valan ja käski repiä muurin joka puolelta. 63Sitten hän lähti kiiruusti liikkeelle ja palasi Antiokiaan. Ja kun hän huomasi Filippuksen olevan kaupungin herrana, ryhtyi hän taisteluun häntä vastaan ja valloitti kaupungin väkivoimalla.